Metsärinne 2023 rakennettava alue

pe 15. syyskuuta 2023 15.30.00

Metsärinteen alueella runkoverkko on valmis yhteisrakentamisen osuutta lukuunottamatta. Myös tonttiosuudet on kaivettu tilauksen tehneille. Jälkiliittymien osalta liittymän toimitus tapahtuu lähtökohtaisesti vuoden 2024 puolella.

Ensimmäiset liittymät päästäneen kytkemään käyttöön marraskuussa.

Karhunkäpälä ja Nallentassu

Karhunkäpälän ja Nallentassun rakentaminen on vielä kesken ja liittymien käyttöönottoja alueella tehdään vuodenvaihteen tienoilla.

Kuva: Metsärinteen rakentamien


Päivitetty 29.8..

Runko- ja jakeluverkon rakentaminen Metsärinteen alueella etenee. Niillä alueilla, joilla kaivantoon tulee vain valokuitua, runko- ja jakeluverkko valmistuu lähiviikkoina. Kadut, joilla rakennetaan yhdessä kaukolämmön kanssa, valmistuvat myöhemmin. 

Käyttööottojen aikatauluarvio on täsmentynyt. Ensimmäiset liittymät päästäneen kytkemään käyttöön marraskuussa. Yhteisrakentaminen vaikuttaa käyttööottojen aikatauluun, koska joudumme odottelemaan, että kaivantoon saadaan myös kaukolämmön putkitus.


Päivitetty 6.7.2023

Tonttisuunnitelmat tänä vuonna rakennettavalla alueella on tehty. Myös teiden alitukset ovat valmistuneet. Runko- ja jakeluverkon rakentaminen käynnistyy elokuussa.

Käyttöönotot alkavat alustavan arviomme mukaan syys-lokakuussa. Käyttöönottojen aikatauluun vaikuttaa yhteisrakentaminen kaukolämpöverkon kanssa.


Päivitetty 21.6.2023

Tonttisuunnitelmien teko tänä vuonna rakennettavalla alueella on käynnistynyt. Jos olet tilannut liittymän, yhteistyökumppanimme Nordic Teleservicen suunnittelija ottaa sinuun yhteyttä ja sopii käynnistä, jonka aikana tehdään tonttisuunnitelma ja sisäverkon selvitys. Tonttisuunnitelmien teko jatkuu kesä-heinäkuun ajan.

Myös teiden alitukset ovat käynnistyneet. Heinäkuussa, kun alitukset on saatu tehtyä, alkaa runko- ja jakeluverkon rakentaminen. Käyttöönotot alkavat alustavan arviomme mukaan syys-lokakuussa. Käyttöönottojen aikatauluun vaikuttaa yhteisrakentaminen kaukolämpöverkon kanssa.


Päivitetty 25.5.2023

Rakennamme Hovinmetsäntien jakeluverkkoa yhteisrakentamisena kaukolämpöverkkomme kanssa. Yhteisrakentamisessa voidaan hyödyntää yhteisiä ojia ja näin vähentää asuinympäristölle aiheutuvia haittoja. Tällä hetkellä projekti on luvitusvaiheessa ja kaivutyöt tullaan aloittamaan lupien myöntämisen jälkeen kesä-heinäkuussa.

Tonttisuunnitelmien teko käynnistyy pian

Jos olet tilannut valokuituliittymän, suunnittelijamme ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi käynnistä, jonka aikana tehdään tonttisuunnitelma ja sisäverkon selvitys. Ennen suunnittelijan käyntiä kannattaa selvittää etukäteen, onko tontilla valmiita putkituksia, sillä niitä voidaan hyödyntää valokuidun tuomisessa ja näin minimoida kaivujälkiä pihalla.

Katso videolta, mitä suunnittelukäynnin aikana tapahtuu.


Päivitetty 4.5.2023

MeidänKuitu valokuituverkko laajenee Metsärinteelle kesällä 2023.Tästä päivityksestä voit seurata hankkeen etenemistä. Rakentaminen Metsärinteellä alkaa kartassa näkyvältä rakennusalueelta 1 (sininen), jonne on tehty valokuituvalmius jo sähköverkon rakentamisen yhteydessä. Jotta valokuituyhteydet saadaan käyttöön, alueelle vedetään jakeluverkko Hovinmetsäntien kautta. Hovinmetsäntieltä risteäville kaduille rakennetaan valokuituverkkoa kysynnän mukaan. Jos asut näillä kaduilla ja olet kiinnostunut valokuituyhteydestä, sinun kannattaa olla aktiivinen ja kannustaa naapureitakin tilauksen tekoon. MeidänKuitu valokuituliittymän saat edulliseen 100 euron hintaan. Laskutamme vasta, kun liittymä on käytössäsi, joten tilaaminen on riskitöntä. 

 

Tilaa valokuitu jo tänään!

Kaapeli-TV tuo laatua katseluun

Kaapeli-TV tuo kotiisi häiriöttömät televisio- ja radiosisällöt. Tilattavissa kaikilla valokuitualueillamme.

Oulun Seudun Sähkö 100 vuotta

Tutustu 100-vuotisjuhlasivustoon