Rakentamiskausi käynnistyy - Oulun Seudun Sähkön alueella useita rakentamishankkeita

ti kesäk. 06 09:00:00 2023

Tiedote

Kevään edetessä Oulun Seudun Sähkön työmailla alkaa vipinä. Tänä kesänä yhtiö rakentaa nopeita valokuituyhteyksiä, kasvavaa sähkönkäyttöä palvelevaa säävarmaa sähköverkkoa sekä kaukolämpöverkkoa.

Oulunsalossa iso valokuituhanke

Oulun Seudun Sähkö jatkaa valokuituverkkonsa laajentamista myös tänä vuonna. Rakentaminen painottuu seuraavan parin vuoden ajan Oulunsaloon, jossa verkko laajenee Lentokentäntien pohjoispuolella. Hanke on jo hyvässä vauhdissa, sillä lupa-asiat, urakoitsijavalinnat ja materiaalihankinnat ovat edenneet suunnitellusti. Myös tonttisuunnitelmien teko on käynnistynyt.

Varsinainen verkon rakentaminen käynnistyy teiden alituksilla tämän tai seuraavan viikon aikana. Oulunsalon hankealue on iso ja rakentaminen etenee vaiheittain siten, että alue tehdään osa kerrallaan valmiiksi kaivutöistä käyttöönottoon asti. 

Työt alkavat Kouran alueelta, jonne pystytetään koko aluetta palveleva aluekeskus. Kourasta rakentaminen etenee Öörnin suuntaan ja sieltä edelleen kohti pohjoista. Öörnissä ja Lassilassa on alueita, joilla valokuitua rakennetaan yhteisrakentamista sähköverkon kanssa. Näille alueille valokuituverkko rakentuu vuonna 2024.

Kumppaninamme Oulunsalossa toimii Nordic Tele Service Oy.

Valokuituverkko laajenee myös Kempeleen Metsärinteellä ja Linnakankaalla

Tänä kesänä rakennamme valokuidun jakeluverkkoa Kempeleen Metsärinteellä. Myös Linnakankaan pohjoisosassa on pieni alue, jonne valokuituverkko laajenee. Rakentamisessa hyödynnetään soveltuvin osin samoja kaivantoja kaukolämpöverkoston rakentamisen kassa.

Tänä kesänä pääpaino on jakeluverkon rakentamisessa Hovinmetsäntien varteen. Myös kiinteistöliittymiä rakennetaan muutamille kaduille, joilla tilauskanta on tiheä. Nämä kadut ovat: Jäniksenkäpälä, Myyntimiehentie, Nallentassu, Karhunkäpälä sekä Riekonjälki. Tavoitteena on rakentaa nämä tiet käyttöönottoon asti valmiiksi tämän vuoden aikana.  Muilta osin Metsärinteen rakentaminen jatkuu tilaustilanteen mukaisesti kesällä 2024, sanoo Oulun Seudun Sähkön valokuituliiketoimintojen johtaja Matti Kangas.

Vihiluodossa valokuitua ja ilmajohtoa samaan kaivantoon

Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy korvaa tänä kesänä ilmajohtoverkkoa maakaapeliverkolla Kempeleen Vihiluodossa. Maakaapelointi vähentää sähkökatkoja ja sillä korvataan käyttöikänsä päähän tullutta sähköverkkoa. Kaapelointi tehdään osana yhteisrakentamisprojektia ja samaan kaivantoon sähköverkon kanssa laitetaan myös valokuitua.

Kaapelointi ja uuden sähköverkon käyttöönotto tapahtuu vuoden 2023 aikana. Vanha ilmajohtoverkko puretaan talvella 2023–2024 ja kaivujäljet viimeistellään kesän 2024 aikana. Ensimmäiset valokuituyhteydet Vihiluodossa saadaan käyttöön arviolta tämän vuoden aikana.

Urakoitsijana Vihiluodon alueella toimii Omexom Oy.

Kaukolämpöverkoston rakentaminen näkyy Kempeleessä

Verkostopäällikkö Tapio Laurila kertoo, että kaukolämpöverkoston suurin rakentamiskohde kesällä 2023 on yhdyslinja, jolla Metsärinteen erillisverkko liitetään Kempeleen kaukolämmön pääverkkoon. Samalla osa Haapamaan alueen vanhasta verkosta uusitaan ja kasvatetaan sen kapasiteettia. Saneerattavat linjat sijaitsevat Kangastiellä, Haapamaantiellä, Suopursutiellä, Puolukkatiellä ja Jäkälätiellä. Kokonaan uutta kaukolämpölinjaa rakennetaan Jäkälätien nurkalta Metsärinteelle kulkevaa ulkoilureittiä mukaillen Ansapolun risteykseen.

Lisäksi hyödynnämme Kempeleen kunnan katutöitä ja saneeraamme kaukolämpöverkostoa Alangontiellä, Asemanseudulla sekä mahdollisesti myös Kirkkotiellä, Laurila summaa.

Yhteisrakentamisella vähemmän haittoja asukkaille

Oulun Seudun Sähkössä pyritään mahdollisuuksien mukaan yhdistämään sähkö-, kaukolämpö- ja valokuituverkon rakentamishankkeita niin, että ympäristölle aiheutuva haitta olisi mahdollisimman pieni. Tänä vuonna yhteisrakentamista hyödynnetään Kempeleen Vihiluodossa ja Metsärinteellä.

Infran rakentaminen on järeää toimintaa, joka näkyy myös asuinympäristössä. Kun rakennetaan yhdessä, kadut avataan vain kerran, joten rakentamisajan haitat asukkaille ja alueen liikenteelle ovat pienemmät kuin jos kaikki rakennettaisiin erikseen, toteaa Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Timo Patana.

Jäljet kuntoon

Maanrakennustöiden jälkitöistä tulee jonkin verran kyselyitä, sillä infraprojektit ovat hitaita etenijöitä muutoin niin nopeatempoisessa maailmassamme. Koska jälkityöt tehdään usein miten vasta seuraavana kesänä, kun maa kaivualueella on saanut rauhassa painua, voi asukkaista tuntua, että työ on jäänyt kesken. Kun rakentamishanke päättyy, katujen varret ennallistetaan kuitenkin aina suunnitelmallisesti.

Lisätietoja:

Valokuitu: Matti Kangas, toimitusjohtaja Oulun Seudun Sähkö Kuitu Oy, p. 050 526 2947, matti.kangas@oss.fi

Sähköverkko: Timo Patana, toimitusjohtaja, Oulun Seudun Sähkö Verkkopalvelut Oy, p. 0400 324 889, timo.patana@oss.fi

Kaukolämpöverkko: Tapio Laurila, verkostopäällikkö, p. 044 706 5426, tapio.laurila@oss.fi

Tilaa valokuitu jo tänään!

Kaapeli-TV tuo laatua katseluun

Kaapeli-TV tuo kotiisi häiriöttömät televisio- ja radiosisällöt. Tilattavissa kaikilla valokuitualueillamme.

Oulun Seudun Sähkö 100 vuotta

Tutustu 100-vuotisjuhlasivustoon