Kokkokangas länsiosa ja Linnalammen alue (2025)

ti elok. 12 12:10:00 2025

Päivitämme tälle sivulle ajankohtaista tietoa valokuiturakentamisen etenemisestä Kokkokankaan länsiosassa ja Linnalammen alueella. 


12.8.2025

Rakentaminen alueella etenee suunnitellusti. Tilanne on pääosin sama kuin viime viikolla.

  • Maanrakennustyöt: Joitakin tonttiosuuksia on edelleen kaivamatta, mutta muutoin kaivutyöt alueilla ovat valmiit.
  • Teletyöt: Työt jatkuvat suunnitellusti. Liittymien käyttöönotot eivät ole vielä alkaneet.
  • Kadunvarsien ennallistaminen: Ennallistustyöt tehdään syksyllä, kun maa-ainekset ovat painuneet riittävästi.

5.8.2025

  • Maanrakennustyöt ovat pääosin valmistuneet. Joitakin tonttiosuuksia on vielä kaivamatta, mutta muutoin kaivutyöt alueilla on saatu päätökseen.
  • Teletyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja liittymien käyttöönotot alkavat lähiaikoina Linnalammen alueelta.
  • Kadunvarsien ennallistaminen tehdään syksyn aikana, kun maa-ainekset ovat ehtineet painua.

1.7.2025

Kesäkuun loppupuoli – heinäkuun alku

  • Linnalammen alueella teiden alitukset valmistuivat viikolla 25.
  • Viikosta 25 eteenpäin alituksia on tehty Kokkokangas länsi -alueella. Viikolla 27 alituksista oli tehty noin puolet.
  • Tonttisuunnittelu ja esiasennukset on pääosin saatu valmiiksi molemmilla alueilla.

Heinäkuu

  • Runko- ja jakeluverkon kaivutyöt alkavat viikolla 28.

Elokuu – syyskuu (arvio)

  • Valokuituliittymien kytkennät ja teletyöt ajoittuvat elo–syyskuulle. Työt tehdään maanrakennuksen jälkeen, ja aikataulu tarkentuu rakentamisen edetessä.

11.6.2025

Rakentaminen on alkanut

Valokuituverkon rakentaminen alueella on käynnissä. Työt alkavat teiden alituksilla ja tonttisuunnitelmien teolla. Alitukset käynnistyivät Harjutieltä 9.6., ja myös tonttisuunnitelmia tehdään parhaillaan.

Tonttisuunnitelma

Suunnittelijamme ottaa sinuun yhteyttä ja sopii kanssasi käynnin, jonka aikana suunnittelette yhdessä, miten valokuitu kannattaa rakentaa tontille ja mihin valokuitupäätelaite asennetaan.Suunnittelukäynnin yhteydessä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös ulkojatkoskotelon, päätelaitteen ja reitittimen asennus.

Valokuidun reitti kaivetaan tontille hyväksymäsi suunnitelman mukaisesti.

Muistathan dokumentoida kaapelin tarkan sijainnin tontilla. Tieto voi olla tarpeen myöhemmin, jos alueella tehdään muita kaivuutöitä.

📹 Katso videolta, mitä suunnittelukäynnin aikana tapahtuu:

Tilaa valokuitu jo tänään!

Kaapeli-TV tuo laatua katseluun

Kaapeli-TV tuo kotiisi häiriöttömät televisio- ja radiosisällöt. Tilattavissa kaikilla valokuitualueillamme.

Oulun Seudun Sähkö 100 vuotta

Tutustu 100-vuotisjuhlasivustoon